GORESOERD

Goresoerd on yhtye, jonka brutaalia voimaa on vaikeaa jättää huomiotta. Yhtye lukeutuu kyseenalaistamatta Viron metalliskenen kovimpaan kärkeen monipuolisten ja vahvojen esiintymistensä myötä, joissa ei osoiteta minkäänlaista armoa. Goresoedin musiikki ei käsittele perhosia ja kukkasia. Se on piinaavan synkkää ja horjumatonta metallia, joka kiskoo kuulijansa jäätävään kuristusotteeseen pakottaen heidät haukkomaan henkeään. Tyylillisesti Goresoerd yhdistelee raskaamman musiikin genrejä deathista grindiin ja death schoolista groove metaliin.

Yhtye on julkaissut kuusi täyspitkää albumia, joista viimeisimmät ovat Estonian Music Awards “Vuoden metallialbumi”-ehdokkaana ollut Kain (2019), sekä Inkvisiitor (2024), joka puolestaan kyseisen palkinnon voitti. Goresoerd on saavuttanut kotimaassaan kutakuinkin kaiken, mitä metallibändi voi saavuttaa, ehdokkuuksien ja palkinnon lisäksi yhtye on soittanut kaikilla Viron suurimmilla festivaaleilla ja klubeilla sekä vieraillut useita kertoja myös Suomessa esimerkiksi Tuskassa, Rockfesteillä sekä klubikeikoilla viimeksi loppuvuodesta 2024.

TULEVAT TAPAHTUMAT

GORESOERD - 31.7.- 2.8.2026

TALLINN ROCK FESTIVAL - VIRO